1. heinäkuuta 2009

Nimityksiä Renewassa

Tuomas Timonen on nimitetty Renewa Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän siirtyi tehtävään Alstom-konsernin kansainvälisistä tehtävistä.

Kari Suominen on nimitetty myyntijohtajaksi. Hän vastaa myös lämmönvaihdin- eli Eino Talsi -liiketoiminnasta. Suominen toimi aiemmin Termopointin toimitusjohtajana.

Marko Kylä-Sipilä on nimitetty tekniseksi johtajaksi, joka vastaa teknologian ja tuotekehityksen ohessa myös höyrykattilat-tuoteryhmästä. Hän on toiminut aiemmin Termopointissa projektipäällikkönä.  

Esa Kukkonen on nimitetty tuotantojohtajaksi vastuualueenaan konepajavalmistus, asennus ja käyttöönotot. Hän on toiminut aikaisemmin Putkimaassa eri tehtävissä.

Janne Kerttula on nimitetty projektijohtajaksi, joka vastaa projekteista ja hankinnoista sekä yhdistetyn lämmön- ja sähkötuotannon tuoteryhmästä. Hän siirtyi tehtävään Airspan Networksin myyntijohtajan tehtävistä.

Anneli Ståhl on nimitetty projektikontrolleriksi ja kirjanpitäjäksi. Hän on aikaisemmin toiminut eri taloushallinnon tehtävissä Termopointissa.

Edellä mainitut ovat Renewa Oy:n johtoryhmän jäseniä ja raportoivat toimitusjohtajalle.

Heikki Kukkonen on nimitetty johtajaksi. Hän toimii neuvonantajana ja projektipäällikkönä tehdasvalmisteisten lämpölaitosten tuoteryhmässä. Kukkonen toimi aikaisemmin Putkimaa Oy:n toimitusjohtajana.

Jukka Hannuniemi on nimitetty johtajaksi, joka toimii neuvonantajana ja projektipäällikkönä höyrykattilat-tuoteryhmässä. Hän toimi aiemmin Putkimaa Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Jari Haraholma on nimitetty suunnittelupäälliköksi vastuualueenaan suunnittelun lisäksi tehdasvalmisteiset lämpö- ja voimalaitokset -tuoteryhmä. Hän on toiminut aiemmin Termopointin suunnittelupäällikkönä. Hän on Renewa Oy johtoryhmän jäsen ja  raportoi tekniselle johtajalle.

Sami Hyrkäs on nimitetty Oulun konepajan työnjohtajaksi. Hän on toiminut aiemmin Paakkola Conveyorsin palveluksessa. Hän raportoi tuotantojohtajalle.

Aleksi Kangas on nimitetty projekti-insinööriksi.

Mika Pulkkinen on nimitetty suunnittelijaksi.